cracks

Exodus leiri oli sanoinkuvaamattoman upee. Ei tiedetty mitään suunnitelmista mutta aamuhämärässä sitten päädyttiin lentokentälle ja HELIKOPTERIN kyytiin! Kiivettiin ja laskeuduttiin vuorta, välillä valjaissa kiinni, kahlattiin jäisiä jokia, "metsästettiin" vuohia.. Kun vihdoin seuraavana päivänä kivuttiin 1300m korkeuteen tajuten meidän sijainti  ja nähtiin alhaalla turkoosina välkkyvä järvi ja kirpeä vuoristotuuli puhals kovana, tunsi tosiaan olevansa elossa, just tässä ja nyt. Reissu jatku yhteensä 3 päivää, käveltiin ja käveltiin, melottiin, pyöräiltiin, itkettiin ja naurettiin ja vietettiin yö lampaidenkeritsemisvajassa. Kun jakaa ihmisten kanssa upeita ja rankkoja kokemuksia ja tukee niiden parhaina ja huonompina hetkinä, kun nauraa ja pelkää yhdessä, syntyy upee side ja yhteenkuuluvuuden tunne.Oon niin kiitollinen, että pääsin mukaan, paras arpajaisvoitto vähään aikaan!

Tästä kaikesta selvisin ehjänä mutta sama tahti ei sitten aivan jatkunutkaan...
Eilen mentiin koulun kanssa luistelemaan ja tuloksena nyt paketoitu, kahdesta kohtaa murtunut ranne. Voisin nyt ruveta jossittelemaan ja ei ois pitäny/ois pitäny- jaarittelemaan, mutta se on ihan turhaa. Mennyt on mennyttä, ja vaan tähän hetkeen ja tulevaan voi vaikuttaa. Eniten vaan ketuttaa se, etten parin viikon päästä North Îsland Tourilla varmaankaan pääse surffaamaan. Surffaus Uudessa-Seelannissa, sitä olin oottanu koko vuoden. Toisaalta niin montaa muuta asiaa en ollu ees osannu oottaa tai unelmoida. Kaikella on tarkoituksensa, ja tää heikkouden hetki tosiaan avas miun silmät huomaamaan kuinka tärkeitä ihmissuhteita miulle tänne on syntynyt ja mitä ne ihmiset on valmiita tekee miun puolesta, vaikka klo 2am sairaalassa perjantaiyönä.