lähtö edessä

En voi uskoa että oon lähdössä täältä. Taas on hirveän iso muutos edessä, niin iso ettei siihen voi mitenkään valmistautua. Tuntuu että aika loppuu kesken. Viikonloppuna oli vielä ihanan luminen reissu Queenstowniin hostporukoitten kanssa ja pääsin laskettelemaan ennen kesään paluuta. Maanantaina mentiin kavereitten kanssa syömään ja jatkoille ja oli ihan tosi hauskaa. Tällaisia mukavia juttuja voisi tulla lisää ja lisää. Toivon että ois edes yksi viikko lisää, mutta en varmaan olisi viikon päästä yhtään sen valmiimpi. Outoa on miten vielä viime viikolla tuntu että olin valmis palaamaan, mutta nyt oon tajunnut miten tärkeä miun elämä täällä on ja miten paljon se miulle merkitsee. Tuun kaipaamaan ja ikävöimään miun kiwiystäviä, hostperhettä, invercargillii, vuoria ja kaikkea muuta niin paljon. Kaikesta surullisuudesta ja vaikeuksista huolimatta oon niin onnellinen että olin tarpeeksi rohkea toteuttamaan tän kokemuksen. Vaihtarivuosi on muuttanut miuta. Oon itsevarmempi ja arvostan monii asioita uudella tavalla. Ja nyt miulla on verkosto ympäri maailman. Aion jatkaa maailman kiertämistä, hankkia lisää upeita kokemuksia ja uusia ystäviä. Mutta nyt on edessä paluu kotisuomeen. Ja enköhän mie kolmen päivän matkustelun jälkeen oo ihan tyytyväinen kotiinpaluusta! Kirjottelen lisää vielä. Nyt vaan stressaa hirveesti ja ajatukset risteilee sekavana niin hirveen pitkää tekstii en saa aikaseksi. Mutta toisaalta kohtahan mie suurimman osan teistä näänkin! Nyt keskityn viimesiin hetkiin täällä kotona ja sitten...good bye new zealand, i love you, i will miss you, but i will be back<3

kello tikittää

Alie lähti tänään kotiin. Puoli seitsemältä lentokentälle siis sanomaan moikat. Oli niin surullista ja samalla myös ajattelin sitä miten ite jonkun viikon päästä oon samassa tilanteessa.. En oo tähän mennessä oikeen halunnut sisäistää että lähtö on koko ajan lähempänä ja lähempänä, mutta nyt se on sitten ruvennut iskemään. Viime yönä en oikeen nukkunut ja tänään päädyin koko päivän järkkäilee kamoja kasaan. Tiiän että oon ilonen sitten kun oon takasin suomessa, mutta täältä lähtö ei tosiaankaan tuu olee helppo, päinvastoin. Kun on vuoden elämästään viettänyt jossain, ei mitkään sanat tai teot tunnu riittävän kun on lähdön aika. Onneksi tulevaisuutta ei voi ennustaa ja voi aina toivoa että joku päivä palaa..

Dunedin!

Albatrosseja bongailemassa. Yksi nähtiin!

Tässä nyt ne Uuden-Seelannin pingiivint kun miehän oon "melkeen" etelänavalla.

Sealions!

Maailman jyrkin katu..kiva miten kuvissa kaikki vähän latistuu..



Perhosmuseossa, tai no ne oli kyllä elossa ja lenteli joka puolella että ehkä se oli enemmän eläintarha tai jotain

Rakastin Dunedinin rakennuksia, yksi harvoista vanhoista kiwi kaupungeista

June

Kesäkuu alkoi. Paitsi että täällä se on talven ensimmäinen kuukausi. Ja mikä on talvi? Voiko talvesta puhua kun ruoho on vihreää ja linnut laulaa? Kaipaan lunta ja mielikuva Suomesta tällä hetkellä on kylmä ja luminen. Sinne paluu on alle kuukauden päässä. Mutta ei siellä ole talvi. Kaikki on niin sekavaa ja vähän pelottavaa. Kävin kävelyllä näyttämässä host siskoille Queensparkkia. Olin yötä kaverilla ja katottiin putkeen 4 leffaa. Pitkä viikonloppu on ollut tosi mukava. Nyt on vähän nälkä mutta illalla ehkä fish n' chips? Niin monet asiat on täällä hyvin. Luultavasti on asioita joita osaan vasta arvostaa kun oon takaisin pallon toisella puolella. Mutta sitten on jo liian myöhä. En tiiä millon tuun tänne takaisin. Eikä muistoissa voi elää vaan pitää palata arkeen, yrittää ottaa kiinni kaikesta mitä vuodessa ehtii tapahtua. En osaa kunnolla tajuta että tää kaikki on kohta todellisuutta. Nyt odotan melkeen liian innokkaasti paluuta: omaa perhettä, ystäviä, kulttuuria ja sitä pientä karvaista kaveria joka kotona odottaa. Ehkä loppujen lopuksi oon tavallaan etuoikeutettu että miulla on useampi paikka joita voin kutsua kodiksi..vaikka yksi on kyllä ehdottomasti kaikkein tärkein. Mutta vielä en oo siellä, on monta päivää jäljellä ja aion elää ne kunnolla.

The (Pre)Ball

 Vähän kesti näiden preball kuvien julkaiseminen. Ball tosiaan oli ja meni aikoja sitten. Oli tosi ihana ja erityinen ilta vaikkei kaikki menny ihan putkeen. Kampaajalla ei ollut ihan samat ajatukset miun hiustyylistä, meidän hieno 30-luvun vintage auto päätti hajota matkalla ja kun oltiin ottamassa virallisii kuvia (joita miulla ei vielä(kään) ole), ja miun päähän putos semmonen metallinen lintuhäkki. Tanssiminen oli tosi kivaa, ja toisin kuin wanhoissa, meillä oli koko "Alice in Wonderland"-teemalla kauniisti koristeltu sali vain meitä varten eli katsojia ei ollut vaan saatiin jammailla ihan rauhassa. Wanhoja en luultavasti tuu tanssimaan ensi vuonna, vaan menen abiristeilylle sen sijaan. Ei siis vähään aikaan oo tulossa toista ihanan stressaavaa prinsessahössötyspäivää.