lauterbrunnen

Perjantaina loppui ranskan intensiivikurssi ja viikonlopuksi olikin sitten aika suunnata taas reissuun. Tällä kertaa lähdettiin Lauterbrunnenin suuntaan tarkoituksena vaeltaa lumesta ja talvesta huolimatta. Oikeastaan kaikki vaihtarit ovat ostaneet Sveitsin junalippuhintojen takia erittäin hyödyllisen Gleis 7 -kortin, jolla alle 25-vuotiaat pääsee matkustamaan ilmaiseksi seiskan jälkeen. Niinpä me lähdettiin lauantai-iltana Lauterbrunneniin, ja oltiin siellä yötä ihan symppiksessä hostellissa. Meitä oli 8 tyyppiä reissussa, joten saatiin iso, parvellinen dorm kokonaan omaan käyttöön. Lauterbrunnen on kuuluisa ympäröivistä vesiputouksista, jotka pilvistä ja pimeydestä huolimatta olivat aika vakuuttavat. Kylä vaikutti tosi pieneltä, mutta nopean vierailun perusteella paikan päällä on useita urheiluliikkeitä, hotelleja ja mikä parasta, oikeesti edullinen ja kiva pubi, jossa mekin syötiin illallinen.

Sunnuntai-aamuna pakattiin kamat ja otettiin juna Lauterbrunnenistä ylemmäs vuorelle Wengeniin (1274m). Wengenistä alkoi sitten patikointi ylös kohti Kleine Scheideggia (2061m). Nousua kertyi siis noin 800 vertikaalimetriä, mikä oli ihan sopivan haastava urakka näin vuoden ensimmäisellä vaelluksella! Reitti kulki enimmäkseen kelkkamäkeä pitkin mukavan talvisissa ja rauhallisissa maisemissa. Motivaatiota tosin hiukan laski vieressä kulkenut junarata, jota pitkin laskettelijat ja iso osa turisteista viiletti suoraan ylös. Loppumatka kuljettiin keskellä laskettelukeskusta, joka vaikutti sen verran isolta ja kivalta, että sinne voisi palata myös suksien kanssa. Aikaa nousuun meni noin 2,5 h, ja fiilis oli kyllä huikee kun lopulta noustiin pilvien yläpuolelle ihailemaan aurinkoa ja vuorenhuippuja. 

Huipulla vietetyn lounastauon jälkeen jatkettiin matkaa alas vuoren toiselle puolelle Grindelwaldiin (1034m). Reitti jatkui taas kelkkareittinä, ja välillä saikin olla aika tarkkana väistelemässä alaspäin kiitävää jengiä. Täytyy sanoa, että kelkkailu ois ollut aika mahtava tapa tulla vuorelta alas, mutta patikointikin onnistui hyvin sopivan loivalla ja mutkittelevalla reitillä. Alastulo taisi kestää jonkin verran kauemmin, koska reitti oli pituudeltaan ensimmäistä osuutta pidempi. Grindelwaldenissa käytiin ostamassa evästä kotimatkalle ja napattiin juna Interlakeniin. Siellä venattiin seiskaan ja jatkettiin ilmaisella kyydillä takaisin Fribourgiin. Päivä oli tosi onnistunut, joskaan pilvettömästä taivaasta tai upeista maisemista ei taaskaan saatu nauttia ihan liikaa. Ehkä senkin aika vielä tässä neljässä kuukaudessa tulee!

le weekend

Ensimmäinen viikonloppu Sveitsissä on jatkunut ohjelmantäyteisenä. Fribourgin vanhassa kaupungissa on käynnissä karnevaali, jonka avajaismeininkejä mekin käytiin eilen vaihtariporukalla seuraamassa. Mukana oli muun muassa liikkuvia orkestereja, ilmaista glühweinia tarjoileva juhlateltta ja soihtukulkue. En ollut ennen kokenut keskieurooppalaista karnevaalitunnelmaa, enkä myöskään ollut ehtinyt vielä käydä vanhassa kaupungissa. Ilta oli siis tosi onnistunut ja vanhaan kaupunkiin pitää kyllä mennä uudestaankin, etenkin kun sää tästä vähän paranee.

Tänään me lähdettiin junalla tutustumaan Montreaux'hun. Olin itseasiassa käynyt siellä jo about viisi vuotta sitten, mutten oikeastaan muistanut muuta, kuin että kyseessä on tosi nätti paikka. Sää ei (taaskaan) suosinut meitä, vaan vuoristot ainoastaan kurkkivat sumun ja pilvien takaa. Jos iphonen askelmittariin on uskominen, käveltyä tuli kuitenkin reilu kymmenen kilometriä. Kaupunki sijaitsee järven rannalla, vuoriston keskellä, ja koostuu toinen toistaan upeammista vanhoista rakennuksista. Tännekin on ehkä vielä tultava keväämmällä uudestaan, jos vaikka silloin rantabulevardi ja palmupuut pääsisivät vähän paremmin oikeuksiinsa. Sumusta, sateesta ja jäätyvistä sormista huolimatta sain muutaman kuvan napattua.

en Suisse

Lähes viikko takana jo Sveitsi-elämää!

Lensin sunnuntaina Zürichiin Kööpenhaminan kautta matkalaukun ja suksien kanssa. Kahden ruumaan menevän laukun takia vertailin lentolippuja aika perusteellisesti ja onnistuin nappaamaan tarjouksesta SAS:in Plus-liput. Tähän sisältyi suoraan kaksi ruumaan menevää laukkua, ruuat koneessa ja loungen käyttöoikeus. Jos oot siis matkustamassa etenkin suuren tavaramäärän kanssa, kannattaa tsekata Momondosta halpoja reittejä tarjoavat lentoyhtiöt ja sen jälkeen lentoyhtiöiden omilta sivuilta eri lipputyypit. Näin saattaa päätyä säästämään rahaa ja nauttimaan vähän mukavammasta matkustuskokemuksesta. 

Sveitsiin päästyä hankin heti lentokentältä sim-kortin, half-fare -matkakortin ja ruokaa. Toisin kuin EU-maissa Sveitsissä on edelleen voimassa roaming-hinnoittelu, joten prepaid-liittymä on oikeastaan välttämätön. Täällä ei myöskään hyödy opiskelijakortista julkisilla matkustaessa, joten puolen hinnan lippuihin oikeuttava matkakortti on ainoa vaihtoehto säästää junalippuja hankkiessa. Tajusin vasta lentokentällä tsekata ruokakauppojen aukioloajat. No, täällä on kaikki supermarketit sunnuntaisin kiinni, joten onneksi tajusin ostaa safkaa!

Zürichistä otin junan Fribourgiin ja vietin loppupäivän siivoten ja tavaroita järjestellen.

Meillä on tällä hetkellä menossa yliopiston puolesta järjestetty kahden viikon ranskan intensiivikurssi, jossa keskitytään tosi paljon puhumiseen ja Sveitsiin tutustumiseen. Kurssi on tarjonnut myös mahtavan tilaisuuden tutustua ja bondata muiden vaihtareiden kanssa. Meitä on täällä Suomen lisäksi ainakin Belgiasta, Ruotsista, Australiasta ja Saksasta. Jengi on tosi mukavaa ja ollaan vietetty lähes joka ilta aikaa yhdessä, sillä kaikki asuvat samassa opiskelija-asuntokompleksissa. Monella muullakin on täällä sukset tai lauta messissä, joten parit laskettelureissutkin ollaan jo varattu.

Ranskan kurssin puolesta käytiin tällä viikolla lumikenkäilemässä. Oli ihanaa päästä vähän ulkoilemaan lumisiin maisemiin, sillä sää Fribourgissa on ollut varsin sumuinen ja syksyinen.

Joka aamupäivä ollaan kuitenkin ihan vaan istuttu luokassa ja opiskeltu kieltä. Fribourgin kantoni ja myös yliopisto ovat itseasiassa kaksikielisiä. Täällä onkin siis tosi hyvä tsäänssi treenata ranskaa, koska paikalliset ovat tottuneet vähän heikompaankin kielitaitoon. Nyt jo tuntuu, että ranskan ymmärtäminen on hiukan kehittynyt, mutta puhuminen on edelleen superhaastavaa.

Kaiken kaikkiaan eka viikko täällä on ollut tosi hauska ja kiireinen, joskin sveitsiläinen byrokratia on tuottanut hiukan hankaluuksia, sillä mitään ei oikein voi hoitaa sähköisesti ainakaan näin ulkomaalaisena.

seikkailu jatkuu

Neljä ja puoli vuotta sitten mie palasin takaisin Suomeen vietettyäni miun elämän siihen mennessä tapahtumarikkaimman ja antoisimman vuoden Uudessa-Seelannissa vaihto-oppilaana. Vaihtoon lähtö oli tosi iso askel 17-vuotiaalle Hennalle: Se oli miun eka kerta yksin reissussa ja eka kerta Euroopan ulkopuolella. Ennen kaikkea se oli kuitenkin ensimmäinen muutto pois vanhempien luota talosta, jota olin pisimpään kutsunut kodiksi, ja suuri harppaus itsenäisyyteen. 'Aika kultaa muistot' on kaikessa kliseydessään täyttä totta, ja nykyään miulla muistuukin tuosta vaihtoajasta enimmäkseen mieleen kaikki huikeat seikkailut ja itsensä ylittämiset haasteiden ja vaikeiden aikojen painuessa taka-alalle.

Kun uusi mahdollisuus ulkomaille lähtöön nousi esiin yliopistossa, en tietenkään voinut olla lähtemättä. Sunnuntaina suuntaankin sitten kohti Sveitsin Fribourgia! On varmaan sanomattakin selvää, että vaihtoonhaku- ja -lähtöprosessi ovat olleet tällä kertaa tosi erilaiset lukiovaihtoon verrattuna. Oon stressannut ja huolehtinut tosi paljon vähemmän. Vaihto ja sitä seuranneet reissut ovat opettaneet, ettei paikka itsessään määritä reissukokemuksen laatua, vaan siihen vaikuttavat ennemmin oma asenne ja sattuman kautta eteen tulevat ihmiset ja tilanteet. Niitä on turha etukäteen stressata tai ennustaa. Hain Sveitsiin ranskan kielen, luonnon ja keskeisen sijainnin takia, mutta olisin hyvin voinut lähteä niin moneen muuhunkin paikkaan. Stressiä on tällä kertaa lähinnä aiheuttanut kaikki käytännön järjestely, joka sekin toivottavasti alkaa olla suurimmalta osin hoidettu. Sveitsi poikkeaa vaihtokohteena jonkin verran Euroopan muista Erasmus-kohteista, joten tarkkana on täytynyt olla käytäntöjen vaihdellessa.

Monista teknisistä haasteista huolimatta nautin viimeksi tosi paljon blogin kirjoittamisesta ja siitä, millainen muistopankki siitä miulle kertyi. Siksi oonkin nyt herätellyt vanhan vaihtoblogin uudestaan eloon, valmiina uutta seikkailua varten!

Oli kyllä aika nostalgista lueskella (ja hiukan editoida) vanhoja tekstejä...

Jälkeen ja kohti uutta

Suomeen paluusta aikaa on nyt jo puolitoista kuukautta suurin pirteen..ja aika on mennyt kuin siivillä oikeastaan. Oon tajunnut että vaikka oon jossain määrin laiska ihminen miun on pakko aina hommata ittelleni ohjelmaa ja älytön kiireen tuntu. Miten muutenkaan nyt siis olisi voinut kulua miun ekat viikot täällä pohjosessa kuin tehden kaikkea sellaista mitä olin välillä vaihtarivuoden aikana suunnitellut. Niinpä en ollut siis vielä vaan saanut aikaseksi kirjotettua tätä paluu postausta joten nyt ylpeänä taputan itseäni selkään kun tätä vihdoin kirjoittelen festarien jälkeisessä zombie olotilassa.

Kun nyt rupean miettimään tänne takaisin matkustusta ja ekaa iltaa, on se tosi elävänä mielessä, aivan kuin ne vaihtovuoden ekatkin päivät. Lentokentällä ystävien ja hostperheen hyvästely oli kamalaa, surullista ja lohdutonta. Yhdyn niin monen muun vaihtarin mielipiteeseen siitä, että vaihtomaan jättäminen on vaikeampaa kuin kotimaan. Täältä lähtiessä tiesin että palaan vuoden päästä. Tosin silloin vuosi kuulosti pitkältä, nyt se tuntuu niin lyhyeltä. Uutta-Seelantia hyvästellessä en kuitenkaan voinut olla varma milloin saan halata näitä ihmisiä seuraavan kerran, milloin puhua heille kasvotusten, milloin nauraa yhdessä räkäisesti ja ajella autolla ympäri kyliä. Itkuhan siinä tuli, yllätysyllätys ja oli lievästi sanottuna karmivaa raahautua vollottaen koneen käytävän läpi omalle paikalle ihmisten tuijottaessa. Kuulin kun joku sanoi: "That's what it must feel like to leave home" Niinpä.

Väsyneenä ja sekavien fiilisten vallitessa saavuin illalla Aucklandiin ja tapasin siellä sitten 4muuta eurooppalaista vaihtaria joiden kanssa lentäisin yhdessä Lontooseen asti. Kaikki tiedettiin mitä jokainen oli joutunut käymään läpi, ei siinä paljon sanoja tarvittu. Muutenkin oli liian väsyttävää käydä sitä kaikkea hirveästi läpi. Vaelleltiin yliväsyneenä keskustassa, metsästettiin vikaa kunnon ruoka-ateriaa ennen lentsikkamössöä ja sitten yritettiin pikkuisen nukkua..ennen 3am herätystä. Siitä sitten tosiaan pirteänä reissuun! Nyt oon kyllä vähäksi aikaa saanut tarpeekseni pitkistä lentomatkoista. Istuminen postimerkin kokoisella kivikovalla penkillä, suihkuttomuus ja kolmen käsimatkatavaralaukun raahaaminen maailman toiselle puolelle ei todellakaan oo kovin hohdokasta. Onneksi oli juttuseuraa, leffoja (vihdoin katsoin sen Hangoverin, hyvä minä!) jumppahetkiä koneen portaissa (naurakaa vaan) ja ilmaisia cheese crackereita. Voisin sanoa että matkan käännekohta oli saapuminen Finskin lähtöportille Heathrowlla. Yhtäkkiä joka puolella oli suomea, suomea ja suomea. Halusin laittaa kädet korville ja huutaa shut up! Ehkä siinä vaiheessa vaan tajusin kunnolla että tämä oli oikeasti tulossa päätökseen. Siihen asti matka oli ollut siirtymistä harmaassa välimaastossa, en oikein ollut missään.

Kun sitten saavuin helsinki-vantaalle, sain 29kg painavan laukkuni ja rullailin sen "sulavasti" aulaan, näin iskän ja äiskän. Oli hassua miten porukat oli sitten niin tunteellisia koska en ite reagoinu yhtään samalla tavalla. Koska ei oikeastaan tuntunut että aikaa olisi kulunut paljon. Ihan kuin olisin ollut poissa niiden luota ehkä pari viikkoa. Mutta tietty olin siis tajuttoman onnellinen, ja oli kyllä aika ihana päästä kotiin, nähdä pikkuveli (joka on kyllä hirmu iso nyt!) ja syödä mustikoita ja nukkua omassa sängyssä heh!

Miulle ei tullut mitään pahempaa paluun kulttuurishokkia vaikka tv:tä kyllä katsoo nykyään mielummin ilman tekstejä ja suomalaisen töykeyden tiedostaa tosi selkeesti. Kaupan kassalla kukaan ei enää kysy kuulumisia eikä väistäessä tai ohi mennessä excuse me ilmaisulle oikeen löydy hyvää käännöstä. Ja mitäs sitä sanoisi please sijasta? Toisaalta kyllähän suomalaiset on sitten tietyllä tapaa tosi aitoja ja on muuten kiva kun ei tarvii enää selitellä miun sarkasmia!

Niinkuin jo kirjoittelin, paljon on ollut ohjelmaa nyt sitten kesälomalla. Töissä olin oikeestaan koko loman niin nyt näyttää tilikin vähän kivemmalta kun luvut tuon vuoden aikana laski kuin itsensä kipeeksi maksanut bungy hyppääjä. Viikonloput vietin paljolti mökillä, tietysti nauttien suomalaisesta Saimaasta, saunasta ja yhteisistä grillailuilloista. Ihanan rauhoittavaa ja tuttua. Sellaista kuin aina. Räväkämpää menoa oli nyt kahtena peräkkäisenä viikonloppuna kun ekana reivattiin Jurassic Rock ja sitten jamitettiin Weekend, MAHTAVAA! Ystävien kanssakin kaikki on sujunut tosi kivasti eikä isoja järkytyksiä tai erilleenkasvamisia ollut onneksi hirveästi käynyt, vaikka nekin on tosi normaaleja vaihtarivuodessa. Koulussa tietty oon nyt vuoden kavereita jäljessä, mikä ei  ole kovin mukavaa. Kaikkeen tottuu.

Kaikin puolin asiat on siis sujuneet hyvin Suomeen paluun jälkeen. Välillä vaihtarivuosi on ajatuksissa kuin uni, lyhyt ja epätodellinen. Aidoksi se muuttuu ihmisten kautta, sillä ikävä on välillä kova molemmin puolin. Ihmissuhteet kehittyvät niin vahvaksi ja tuon vuoden aikana koki älyttömän suuria tunteita että ne elävät pitkään vahvana mielessä. Ja vaikka vuosi olisí ohi, ystävyyksiä voi aina jatkaa. On olemassa skype ja kirjeet ja matkahaaveet. Haikeaa on kuitenkin tietää että yksi elämänvaihe on nyt ohi. Niiden ihmisten kanssa en välttämättä koskaan elä niin tiivisti yhdessä ja ole osana sitä yhteisöä, niin sitä paikallista, kuin vaihtarikavereitten muodostamaa. Monista heistä tuli miulle kuin siskoja. Me selvittiin vuoden läpi yhdessä ja oikeesti jaettiin ihan kaikki, ei siinä muuten tervejärkisenä kestä. Kaikki tunteen koki niin suurina ja aitoina, oli välillä tosi vaikeaa mutta myös tositosi upeaa. Onnelliseksi teki pienetkin asiat. Vaikka vaihtarina olo on rankkaa, sitä myös kaipaa. On tavallaan erityinen ja erilainen. Voi ja täytyy tehdä mitä vaan ilman ennakkoluuloja ja taustaa. Saa yrittää, erehtyä ja oppia. Nyt välillä facebookin etusivulle ponnahtaa juuri vaihtaritaipaleensa alottaneiden postauksia. Kaikki on niin outoa ja ihmeellistä alussa. Heille kaikille tsemppiä, on ikimuistoinen vuosi edessä ja maailma ei ole enää sama sen jälkeen. Peace, Love ja Happy Times !

Täältä kiittää ja kuittaa seikkailuista, onnellisuudesta ja elämästä innostunut vaihtari

Henna

lähtö edessä

En voi uskoa että oon lähdössä täältä. Taas on hirveän iso muutos edessä, niin iso ettei siihen voi mitenkään valmistautua. Tuntuu että aika loppuu kesken. Viikonloppuna oli vielä ihanan luminen reissu Queenstowniin hostporukoitten kanssa ja pääsin laskettelemaan ennen kesään paluuta. Maanantaina mentiin kavereitten kanssa syömään ja jatkoille ja oli ihan tosi hauskaa. Tällaisia mukavia juttuja voisi tulla lisää ja lisää. Toivon että ois edes yksi viikko lisää, mutta en varmaan olisi viikon päästä yhtään sen valmiimpi. Outoa on miten vielä viime viikolla tuntu että olin valmis palaamaan, mutta nyt oon tajunnut miten tärkeä miun elämä täällä on ja miten paljon se miulle merkitsee. Tuun kaipaamaan ja ikävöimään miun kiwiystäviä, hostperhettä, invercargillii, vuoria ja kaikkea muuta niin paljon. Kaikesta surullisuudesta ja vaikeuksista huolimatta oon niin onnellinen että olin tarpeeksi rohkea toteuttamaan tän kokemuksen. Vaihtarivuosi on muuttanut miuta. Oon itsevarmempi ja arvostan monii asioita uudella tavalla. Ja nyt miulla on verkosto ympäri maailman. Aion jatkaa maailman kiertämistä, hankkia lisää upeita kokemuksia ja uusia ystäviä. Mutta nyt on edessä paluu kotisuomeen. Ja enköhän mie kolmen päivän matkustelun jälkeen oo ihan tyytyväinen kotiinpaluusta! Kirjottelen lisää vielä. Nyt vaan stressaa hirveesti ja ajatukset risteilee sekavana niin hirveen pitkää tekstii en saa aikaseksi. Mutta toisaalta kohtahan mie suurimman osan teistä näänkin! Nyt keskityn viimesiin hetkiin täällä kotona ja sitten...good bye new zealand, i love you, i will miss you, but i will be back<3