Alie lähti tänään kotiin. Puoli seitsemältä lentokentälle siis sanomaan moikat. Oli niin surullista ja samalla myös ajattelin sitä miten ite jonkun viikon päästä oon samassa tilanteessa.. En oo tähän mennessä oikeen halunnut sisäistää että lähtö on koko ajan lähempänä ja lähempänä, mutta nyt se on sitten ruvennut iskemään. Viime yönä en oikeen nukkunut ja tänään päädyin koko päivän järkkäilee kamoja kasaan. Tiiän että oon ilonen sitten kun oon takasin suomessa, mutta täältä lähtö ei tosiaankaan tuu olee helppo, päinvastoin. Kun on vuoden elämästään viettänyt jossain, ei mitkään sanat tai teot tunnu riittävän kun on lähdön aika. Onneksi tulevaisuutta ei voi ennustaa ja voi aina toivoa että joku päivä palaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti